
Suomen klezmer –yhdistys ry
Klezmer on mukaansatempaavaa ja iloista musiikkia, jota on aikoinaan esitetty Itä–Euroopan juutalaisten juhlissa. Klezmer–termi tulee heprean sanoista ”kli zemer” ja tarkoitta kirjaimellisesti ”instrumenttia”. Termiä alettiin käyttää 1970–luvulla kuvaamaan itäisen Euroopan jiddishinkielisten juutalaisten perinteistä instrumentaalimusiikkia.
Klezmer–musiikki juontaa juurensa keskiajan Euroopasta, jossa Itä–Euroopan juutalaiset muusikot kiersivät kaupungista toiseen soittamassa häissä ja muissa juhla–tilaisuuksissa.
1800–luvun loppuun mennessä klezmer–musiikkista oli tullut pitkälle kehittynyt musiikkityyli, joka keräsi vaikutteita sekä juutalaisesta kulttuurista että sen ulkopuolelta.
Kuudetta kertaa Suomessa järjestettävä Helsinki Klezmer Festival antaa yleisölle mahdollisuuden tutustua entistä laajemmin yhteen Euroopan vanhoista kulttuuriperinteistä. 1970 luvusta lähtien Klezmer–festivaalit on järjestetty ympäri maailmaa. Suomessa ensimmäinen Helsinki Klezmer festival on järjestetty vuonna 2000. Kymmenen vuoden aikana klezmer–musiikin suosio Suomessa on kasvanut valtavasti!
VI Helsinki Klezmer Festival (14.10–16.10.2010)
Helsinki Klezmer Festival, juutalaisten kansanmusiikin eli klezmer–musiikin festivaali, järjestetään jo kuudetta kertaa Suomessa. Konsertit pidetään Savoy–teatterissa. Tapahtumassa esiintymään on tulossa kolme hyvin tunnettua ulkomaista klezmer–yhtyettä:
Arkadi Goldenshtein yhtye (Israel), Kedem (Saksa) ja Klezwoods (USA).
Järjestämme perinteisesti runsaasti klezmer–jamit Bulevardin kahvisalongissa.
Festivaalin oheisohjelmaan kuuluu niin kuin ennen klezmer–jamit Bulevardin kahvisalongissa, mestarikurssit ja klezmer–luento. Peza Boutnari, Kedem–yhtyeen jäsen pitää rumpukurssin. Hän on moldavialainen rumpali, joka on ehdokkaana Guinnessin ennätyskirjaan maailman nopeimpana rumpalina. Hän lyö 16 lyöntiä sekunnissa yhdellä kädellä!
FESTIVAALIN OHJELMA
Torstai 14.10.2010 Savoy–teatteri klo 19.30.
Kedem (Saksa)
Kedemin soittama musiikkityyli on tyypillistä Itä–Euroopan juutalaisten klezmeriä,
mukaansatempaavaa ja temperamenttista tanssimusiikkia, joka on ilahduttanut
ihmisiä elämän juhlatilaisuuksissa jo ammoisina aikoina. Tämä musiikki elää
edelleen ja jatkaa voittokulkuaan. Kademin musiikki on saanut vaikutteita
ukrainalaisista, moldavialaisista ja romanialaisista sävelmistä. Yhtyeen soittajat
ovat oppineet tyylilajin soittamalla yhdessä vanhempien ja kokeneempien
muusikoiden kanssa häissä, juhlissa, jameissa ja festivaaleilla ympäri maailmaa
Perjantai 15.10.2010 Savoy–teatteri klo 19.30.
Klezmer Shpil (Israel)
Klezmer Shpil Orchestra koostuu neljästä ammattimuusikosta. Yhtyeen esittämä
traditionaalinen häämusiikki vie kuulijansa iloisiin juutalaisiin häihin aina sadan vuoden
taakse pieneen itäeurooppalaiseen kylään. Yhtyeen jäsenet ovat kotoisin Moldovasta ja
Kasakstanista, missä he olivat arvostettuja muusikoita. Vuonna 1993 he muuttivat
Israeliin, jossa he jatkoivat menestyksekästä uraansa klezmer–musiikin parissa
Lauantai 16.10.2010 Savoy–teatteri klo 19.30.
Klezwoods (USA)
Klezwoodsin muusikot ovat Bostonin alueen luovimpia ja taitavimpia muusikoita
Yhtyeen ohjelmisto on ”musiikkia Ottomaanien ajalta”, siis musiikkia itäisistä Välimeren maiden kolkista aina Balkanille asti. Juutalaisia, turkkilaisia, kreikkalaisia, Jemenin juutalaisia, bulgarialaisia, makedonialaisia ja arabialaisia lauluja, jotka muodostava ehjän, saumattoman ohjelmistokokonaisuuden.
Klezwoodsin musiikissa vallitseva henki nostaa kuulijan arjen yläpuolelle ja kaataa raja-aitoja.
Yhtyeen ensimmäinen levy on Oy Yeah ! Levyn julkaisutilaisuus oli 10.08.2010
Tuotanto Suomen Klezmer–yhdistys ry kotisivut: http:// www.klezmeryhdistys.com
Eva Jacob, taiteellinen johtaja e–mail: jacob_eva@hotmail.com; gsm:+35805 555 7129
LIPUNMYYNTI
Lippujen hinta 27€
Lippupalvelu 0600–10–800 (1,83euroa/min.+pvm.)
0600–10–020 (5,99euroa/puhelu+pvm)
Savoy–teatterin lipunmyynti
Ma–pe klo. 12.00–14.30 ja 15.00–18.00,
Käyntiosoite: Kasarmikatu 46–48
puh: (09) 310 36616, fax: (09) 310 36610